Home

Advertisement

Customize
ninni
16 April 2009 @ 04:28 pm
Jeiii, siis ihanaaihanaaihanaa! kesä on niin tullut!
eilen oli joku ihanin päivä.

Tiipen kanssa lähdettiin ulos skedet kainalossa ja kesähamoiset päällä.

Saatiin siis taas mainio idea että ruvetaan harrastaa skeittausta (nytkun sain potkutkin niin on aikaa) :D ja samana päivänä (eli edellispäivänä) ostettiinkin jo skeittilaudat ja oltiin harjottelemassa meidän kerrostalon sisäpihalla.

Niin, lähdettiin siis ulos.. oli ihan tosi kaunis päivä, aurinko paistoi täysin siniseltä taivaalta tooosi lämpimästi.
kauppatorilla kuului lokkien kaakatusta, mikä on tosi kesäinen ääni, oi♥. karkkilassahan ei lokkia ole mutta siitä äänestä tulee mieleen kun kävi aina kesäisin helsingissä.

Käppäiltiin siellätäällätuolla ja päätettiin mennä ensimmäisille kevätlonkeroille terassille. uij vitsit se oli kyllä ihanaa. jotain parhautta.
lonkeroit juotuamme lähdettiin aurajoen rantaan kävelemään. käviltiinkin sitä sitten pitkällekkin. söin siinä matkalla grillillä maggaraperunat kun iski nälkä eikä halunnut lähteä vielä kotiin. siis ei hitsi se aurajoki on kyllä ihana! se kimmelteli auringonvalossa ja ne paatit ja laivat siinä reunoilla oi. vähän siinä kehdattiin kokeilla skeittejäkin vaikka oli ihmisiä :D ei me vielä ihan osata kunnolla sitä. mutta kyllä me vielä opitaan ;D

Siis ei voi sanoin kuvailla sitä fiilistä kuin ihana se olikaan.. huh. oli ihana myös poltella tupakkia ja sormet tuoksui tupakille kivasti. nanaaaa ^__^ mutta parasta kuitenkin tässä on ollut että ihana kämppikseni oli viettämässä kanssani tätä päivää. ei se yksin olisi ollut niin parasta.

Tiipe on kyllä paras kämppis mitä voi olla. sen kanssa voi aina tehä kaikkea tyhmää ja höpsöä ja molemmat on aina ihan mukana kun jompikumpi meistä jotain keksii. tämä skeittausprojektikin ollu nyt niin hauskaa että ougaad :D ja sitten on ihan outoa kun ollaan erillaisia mutta silti niin pelottavan samanlaisia. innostutaan aina samoista asioista ja sama maku vaatteissa (useimmiten) ja kengissä ja huonekaluissa ja musiikissa ja kaikissssa. parastiipekänppis♥

Naurattaa kyllä se meijän laudan osto operaatio. kun oli pakko heti saada joku lauta kun piti hetipaikalla päästä rullaamaan, niin ostettiin sitten semmonen missä oli ihan hiton ruma kuva takana. ei sitten kehdattu kantaakaan sitä lautaa sen kuvan takia niin käytiin ostamassa jesseteippiä ja peitettiin se kuva :DD haha. voi että.  no nyt kehtaapi taas. olis kyllä kiva maalata se joksikin kivaksi.

Tonikin oli meijän kanssa tos tiistaina sisäpihalla skeittaamassa. sillä ei tosin ole lautaa mut oli mukana kuitenkin. olin ihan ihmeissäni kun ajattelin ettei se hirmuna innostuis siitä et ruvetaan skeittaa, ja se sitten sanoikin että haluaa kans skeitin! :D no hyvä ettei sillä mene jo hermot meidän tempauksiin. heh. ♥


kuveipuvei. )
 
 
Current Mood: grateful
 
 
ninni
31 January 2009 @ 11:33 am
"Nyt kuulkaa, kurjat, piilevät eläimet pimeyden,
te jotka veitte auringon ja toitte kylmyyden:
nyt aivan yksin olen, jalkojani väsyttää,
saan turhaan ikävöidä laakson vihreää,
vaan muistan meren aallot ja kuistin sinisen
ja lumessa kauheassa nyt elää tahdo en!


- Kunhan minun aurinkoni tulee esille ja katsoo
teihin, niin saatte nähdä miten hupsuja te olette,
Muumipeikko huusi välittämättä enää panna sanojaan runomittaan.

Silloin asun auringonkukassa
ja makaan vatsallani lämpimällä hiekalla
ja kaiken päivää saa ikkuna olla auki
puutarhaan ja mehiläisiin päin
ja kohti kirkkaansinistä taivasta
missä on minun oma appelsiininkeltainen aurinkoni!
"

olen vähän hupsulla päällä ja minua ilahduttaa kovin että aurinko paistaa taas vastapäätä olevien kerrostalojen seinään ja kun katsoo ulos ikkunasta, pitää siristää silmiä siltä kirkkaudelta! aivan ihanaa se! Saisikin tämä typerä talvi jo loppua ja tulla kevät ja purot solisevat tienreunuksille. eihän tässä talvessa ole mitään järkeä, en osaa edes kirjoittaa tai puhua talvella muutakun miten kaipaan kesää ja tulisipa kesä jo ja muistella entisiä kesiä ja suunnitella tulevia.

lohduttaa lukea Tove Janssonin Taikatalvi -kirjaa (minkä kaivoin esiin heti herätessäni) kun muumipeikko siinä on vähän kuin minä, inhottavan, kylmän talven armoilla ja on sille hyvin vihainen kun vei auringonkin. lohduttaa lukea kuinka sekin vain toivoo kesää ja unelmoi siitä ja talvi on sille vieras ja pelottava ja epämukava.

ehkä minä kirjoitan tänne seuraavan kerran vasta kun olen saanut ne purot solisevat ja sulat tiet ja kevätlintujen laulut, eikä minun tarvitse enää valittaa tätä samaa.
tosin, sitten saa taas kuulla kun hihkuttelen kuinka ihanaa onkaan kun on kevät ja tulee kesä ja ihan samaa solkotusta kun nytkin.

haluan ostaa sellaisen värikkään kesämekon ja sitten voin tanssahdella mukavasti niin että helmat hulmuaa. anna tuuulen puhdistaaaa, nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisinnnn ! ^_______^

tällaista tänään. (tai jokapäivä)
 
 
Current Mood: kevättä rinnassa.
Current Music: Tehosekoihin - Maailma on sun.
 
 
ninni
20 October 2008 @ 12:47 pm
Mikään ei ole niin kivaa kun se että ajattelee olemistaan eikä vain mene ajattelematta mitään.

Siis kun vaikka katson vaan poikaystäväni kanssa telkkaria niin ajattelen kuinka onnekas olenkaan kun se vain pitää mua kädestä ja tunnen sen kyljen mun kylkeä vasten. katson sen keskittyneitä kasvoja kun se seuraa jotain ohjelmaa. sen pörröistä tukkaa joka sojottaa jokasuuntaan. Kun halataan niin keskityn oikein siihen halaukseen.
Tämän tahdon kestävän.

Tai kun käppäilee jossain Turun keskustassa niin yleensä sitä vaan kävelee eteenpäin pää tyhjänä tai on jossain ihan muissa maailmoissa ja murehtii tai stressaa jotain, mutta kun katseleekin ympärille ja ihailee ja miettii kaikkea näkemäänsä, keltaisia lehtiä maassa, kauniita rakennuksia, kaikennäköisiä vastaantulevia ihmisiä, minnekköhän ne on menossa ja mikähän niiden tarina on, ilma tuoksuu lähestyvälle talvelle, lapaset tuntuu lämpimiltä käsissä, tärkeä ihminen kävelee vieressä, taivas on sininen, siellä lentää parvi lintuja etelään, syksyn viimeiset auringonsäteet paistaa selkään ja lämmittää..
Viimeksi kävellessäni havahduin siihen että minä tosiaan asun täällä Turussa ja yhdessä Tiipeystäväiseni kanssa. ei sitä aina tajua oikein kun vain sokeana ja tyhjäpäänä kävelee eteenpäin.

Tosiaan tykkään niin hirveesti pienistä asioista nauttimisesta. Voikun on taas kiivirakkausolo ^_^

Olen niin onnellinenn tyttönen kun minulla on niin ihana poju ja kiva oma koti hyvän ystäväni kanssa ja minulla on oma suloisin kisunen jonka temmellystä on myös niin parhautta seurata. ♥

tahtoisin kameran.
 
 
Current Music: Jenni Vartiainen - Mandartania
 
 
ninni
31 August 2008 @ 12:38 pm
Kaikenlaista sitä sattuu ja tapahtuukin. Jänniähassujasupermuksia asioita.
Eilen illallayöllä sain sydänkohtauksia.

ja tänään saan satatuhatta lisää.
Saako poksahtaa tähän oloon?
iiks kiiks piumpaumpoks.
ninni sekoaa pian♥
 
 
ninni
31 July 2008 @ 06:20 pm
Miksei voi olla kahdessa tai vaikka monessa paikassa samaan aikaan? Pitäisi pystyä tekemään niin!
Miksei muka voisi olla yliluonnollisia asioita olemassa? Ihan mälsää kun ei muka ole. Miksei elämä ole niinkuin elokuvissa? Monesti kun olen tai menen jossain niin ajattelen että jos tämä nyt olisi elokuva niin tapahtuisi sitä ja tätä ja se kävelisi nyt vastaan ja kaikkea jännää tapahtuisi. mutta sitten minä vaan kävelen ja ei tapahdukkaan. tai olen ja sitä soittoa ei tulekkaan mikä siinä leffassa varmasti tulisi.

Useasti havahdun siihen ajatukseen että mun pitäisi elää täysillä ja minä vaan istun kotona ja sitten iskee hirveä ahdistus ja paniikki. En minä nyt sillä että olisin pettyny, että en olisi eläny täysillä. Muistan että asuntolan seinällä oli semmoinen juttu missä joku vanha nainen oli kirjottanu eläkepäivillään kaikenlaista mitä se olisi halunnut itsensä tekevän joskus. Harmi etten muista mitä kaikkea siinä oli. mutta se kyllä pisti monesti miettimään kun sitä lueskelin. haluisin sen tekstin, se oli hyvä.

Mitä jos olisinkin valinnut toisen tien? inhoan miettiä että mitä jos. en vain mahda sille mitään.
Mitä jos valitsenkin väärin? ja kaikki menee pieleen. Missähän nyt olisin jos olisin tehnyt jotkut asiat toisin?
Turha niitä nyt on miettiä mutta jos mietityttää. Olen tässä nyt, istun Turun uudessa kodissani omassa huoneessani ja piste. Toivon että asiat järjestyy jotenkin ja tulee onnellinen loppu. tai onnellinen lopun alku.. tai eihän voi sanoa että "loppu" koska eihän se sitten mikään loppu ole o.O ei suinkaan.

Voiko tosiaan saada ihan mitä vain jos vain tarpeeksi kovasti haluaa? Minä haluanhaluanhaluan kovasti erästä asiaa! ei se kyllä ihan vaan riitä että haluaa, kun pitäisi tehdäkkin sitten asian eteen jotakin. mutta jos ei tiedä mitä tekisi.. tällä hetkellä ei voi muutakun vaan haluta ja toivoa että asiat järjestyy parhain päin. mikä on hyvin epämukavaa kun ei voi tehdä mitään.

Olen hirmu iloinen ja onnellinen ja sitten taas hyvin murheellinen. Hyvin ristiriitainen olo.
Mutta enemmän olen iloinen kun en pidä murehtimisesta ollenkaan enen.

Pian tulee Tiipe avopuolisoni takaisin kotia ja monen päivän yksinäisyyteni loppuu ^___^ on ollut liikaa aikaa murehtia kuten tekstistä varmaankin huomaa. heh. Tulisipa jo ens viikon viikonloppu. ♥

Tänään sTalkkari kävi laittamassa meidän oveen nimemme. :> hih.

 
 
Current Music: Zen Café - Tuulensuoja
 
 
ninni
29 July 2008 @ 10:19 am
On pitkä aika kun olen viimeksi kirjustanut tänne. kaikenlaista on tapahtunut, moni asia on muuttunut.

Olen muuttanu Turkuun ystäväni Tiipen kanssa. En oo kyllä kun vasta viis päivää täällä asunu. On kyllä tosi jännää ^_^
Mua on jotenkin aina kiehtonu kerrostalot. Joskus pienenä asuin kerrostalossa ja muistan sieltä semmosia pieniä asioita. Ja kun mun serkut asui kanssa kerrostalossa ja leikittiin aina siellä. Kesäsin kuumalla ilmalla oli kiva mennä kylmäkellariin varpasiltaan kun siellä oli kylmä lattia ja muutenkin viileä. Verkkokellarissa oli kiva katsoa mitä tavaroita muilla oli siellä. Paineltiin naapurikerrostalojen summereita ja juostiin karkuun. Omasta kotikerrostalosta muistan että oli tosi kiva aina kun oli saunavuoro siellä yhteisessä saunassa alakerrassa. hipsin liian iso kylpytakki päällä rappusia alas ja kädet oli täynnä leluja. mun kylpytakki oli vaaleanpunainen ja siinä oli palloja :> Kerrostaloissa on jotenkin se oma tunnelmansa ja se on jotenkin jääny mulle mieleen semmosena jännänä paikkana.
Joten olen jotenkin kauhian innoissani kun sain nyt muuttaa kerrostaloon.

Asutaan viidennessä kerroksessa ja ikkunasta on näkymä tuommoselle torintapaselle aukealle. Siinä on joku pieni ravintoja keskellä ja terassi. sen vieressä pieni puisto. Hesekin tuossa on. mikä ei ole kauheen hyvä asia :D Ja tämä on ihan keskustaa. Mikään ei oo niin ihanaa kun avata ikkuna ja mennä siihen vain kattelemaan kun ihmiset kulkee alapuolella, istuu tuolla terassilla ja autot huristaa. En tiedä miten se on niin mukavaa mutta se vain on. Eilen katsoin kun pieni poika juoksi tuossa aukiolla ja lennätti leijaa. ^_^
Kaupungit on muutenkin jotenkin niin kauniita. Illalla varsinkin kun tulee piemeää ja katuvalot menee päälle ja muut valot. Uij se on niin upeen näköstä. Tästä näkee kun ihmiset yöllä käppäilee umpikännissä baarista kotia. siksakkia kävelevät ja jotkut jää odottelemaan tuohon taksia. hehu.

Tässä on kiva kun on kaikki ihan lähellä. ostoskeskukset ja paarit ja kaikki.
Käytiin perjantaina ja lauantaina kiertelemässä vähän paareja. perjantaina oltiin tiipen kanssa kaksin mutta lauantaina riika oli mukana. on kiva kun ei tarvi ottaa takkiakaan mukaan kun on niin lämmin ja kotiakkin niin lyhyt matka. ei ainakaan narikkamaksua tarvi maksaa. muutakun vasta sitten talvella.
Täällä on vähän isommat baarit mitä Karkkilassa :D tai kun tuohon Ruukkiin oon tottunu. ainiin nyt tulikin mieleen 8( kuulin että Ruukki on lopetettu. yhyy. en ala.

Ainuut huonot puolet tässä asumuksessa on että meillä ei ole parveketta eikä tässä talossa ole saunaa. höh.
Mutta tuolla alhaalla on ihan kiva käydä tupakilla jos hätä iskee. Riikan kanssa siellä ravattiin lauantaina kun täällä aloteltiin. se oli mukavaata. pieni mukava humala ja kaverin kanssa sukkasilteen rappukäytävään, hissillä alas ja sisäpihalle. siellä oli hurjan lämmin. siellä sisäpihalla on parkkipaikat, asvalttia ja ympärillä paljon kerrostaloja. jännää. :P saatiin tiipekin kerran mukaan sinne kun sanottiin että siellä on kiva käydä hipsimässä. hih.

Ihanaa tänään saan hakea Buddhan sieltä Turun eläinsuojeluyhdistyksestä kun joku oli sen sinne vieny.. Miun kissimirri pönttö oli hypänny/tippunu ikkunasta sillä välin ku me oltiin paarissa lauantaina. :S Vähänkö oli kauhiaa kun ei kisua löytyny mistään ku yöllä tultiin. Kävin ettimässä kadultakin ja huhuilin sitä siellä. Onneks tajusin soittaa tuonne Turun eläinsuojeluyhdistykseen ja ilmottaa kisu kadonneeks jos joku sattuis sen sinne viemään. Ja sinne joku sen tosiaan oli vieny! Huij ihanaa kiitos sinä joku ihana ihminen! ^_____^ Luulin etten saa buddista enää ikinä takaisin. ♥ On ne kisut ihmeellisiä otuksia. Viidennestä kerroksesta tippui eikä sen oo käyny kuinkaan.

Kesätourista en jaksa alkaa kertomaan kun muuten tulisi kiljoona kilometriä mitkä teksti. siellä sitä vasta tapahtui.
Löysin yhen kivan pojan
 
 
Current Music: Scandinavian music group - Etten säikytä kaloja
 
 
ninni
10 June 2008 @ 12:39 pm
Voiko taas olla näin fiiliksissä.

Löysin eilen Youtubesta biisin jota kerran rakastin ja unhoitin sen kauan sitten vallan ja nyt oon kuunnellu sitä koko eilisen illan ja tän aamun. Fireflies♥

Tahtoisin niin kauheen kovin kattomaan tähtiä. Makaamaan jonnekkin nurmikolle ja katsella vain tähtiä.
Miten taivas voikaan olla niin uskomattoman kaunis. Voisin katsella taivasta vaikka ikuisuuksiin asti.




 
 
Current Music: Technicolour - Fireflies
 
 
ninni
20 May 2008 @ 12:48 pm
"Mitään tässä maailmassa et voi rakastaa enempää kuin rakastamista", metsä kuiskaa
sillä tavalla, sellaiseen kohtaan,
että vain yksinäiset kuulevat.

-Tommy Tabermann

oui♥
minä rakastankin rakastamista, se on ihaninta mitä voi olla.
enkä tarkota vain sellaista kumppanin rakastamista, vaan ihan yleisesti asioiden rakastamista.

nytkin on taas niin rakkausolo että poksahan kohta. 8>>>
ja ei edes ole mitään ihmeempää syytä rakkausoloon. taino onhan noita syitä...
 
SMG:n kuunteleminen ja laulaminen, kynä ja töherrysvihkoni (mihin piirtelen ja kirjoittelen) sylissäni,
kahvi muumirakkausmukissa, ystävän kauniit sanat mesessä, tieto että minusta välitetään, ajatus että edessäpäin on kaikkea kivaa kesäsuunnitelmaa.

:> purrrr♥

sitten olisi vuorossa Tahtoisin -lista..

Tahtoisin että tulis lämpimät ilmat takaisin että voisi viipeltää ulkona paljain jaloin. sitä minä tahdon.
Tahtoisin makoilla nurmikolla ja katsella vain taivasta. pilviä, auringon lasku, tähtiä♥.
Tahtoisin ostaa torilta mansikoita kuumana päivänä ja mennä rannalle picnicille. kylmää lonkkua toki juomana. ;>
Tahtoisin festareille jo, tuntea musiikki koko kehossa, laulaa ääni käheäksi, nauraa maha kipeäksi, juoda mukava humala, tanssia  ja pomppia jalat rakoille, hassutella ja tehdä hulluja juttuja hetken mielijohteesta kaverin kanssa, haistaa kesän ja kaljan tuoksu ja tupakan tuoksu sormissa, räpsiä kuvia hetkistä muistoksi.
Tahtoisin rakastua kunnolla ja saada vastarakkautta samalla mitalla takaisin.

~~
 
 
Current Mood: loved
Current Music: Scandinavian music group - Solmu
 
 
ninni
08 May 2008 @ 10:44 am

Haluan hypätä vieraan auton kyytiin
Hukata ainoat avaimet
Pestä hiukset sadevesiämpärissä
Kävellä kenkäni pilalle

Haluan juoda miehen pöydän alle
Väsyttää loput puheillani
Lähteä kun pitäisi jäädä
Jäädä kun pitäisi lähteä

Haluan rakastaa kerran tyttöä
Herätä oudosta asunnosta
Valehdella nimeni ja ammattini
Pestä numeron kämmenselästä

Sitten olen valmis
Sinun pitää omanasi

Haluan istua jalkakäytävällä
Muistamatta, mistä olen tulossa
Tietämättä, minne olen menossa
Lähteä lentokentälle

Haluan ajaa vieraaseen satamaan
Hukata puhelimen rantaveteen
Joutua ikuiseen katveeseen

Haluan pudota kalliolta
Löytyä elävänä
Käteni kipsiin, sairaalaan kukkia
Joita en ole enää näkemässä
Haluan kiusata vierasta lasta
Varastaa lompakon
Saada sähköiskun pistorasiasta
Ja lyödä kerran kunnolla

Sitten olen valmis
Sinun pitää omanasi

 
 
ninni
16 April 2008 @ 12:41 pm
Pariisin Kevät - Pikku Huopalahti

Pikku Huopalahden talot ovat niin kuin keksipaketteja,
ihmiset vaeltavat ohitseni ja kaikki ne on jostain tv-sarjasta kuulokkeet päässään.
Kun olin pieni niin sun mummo sanoi linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta, tai odottaa seuraavaa.
Liikennevaloissa ihmisten ajatukset vaeltavat paikkaan mieluisaan. 

  Mut mitä sun pitäisi tehdä, pitäis olla jotenkin niin smooth.
  Ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaan.
  Juosta alasti pellossa juhannusyönä ja huutaa.

Miten pääsisit käsiksi ajatukseen, joka sua väijyy mielenperukoilla,
eikä päästä otteestaan ennen kuin huomaat, ettei lastenlippu enää kelpaa.
Menisit kotiin ja kampaisit tukkas.

Linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta tai odottaa seuraavaa.
Liikennevaloissa ihmisten ajatukset vaeltavat paikkaan mieluisaan.

  Mut mitä sun pitäisi tehdä, pitäis olla jotenkin niin smooth.
  Ottaa sivellin ja maalata sitä taivaanrantaan.
  Juosta alasti pellossa juhannusyönä ja huutaa.

Valita jonot aina kauneimman kassaneidin perusteella.
Tarjota pojille ne sikarit kotihipoissa parvekkeella.

 
 
ninni
Oon koukussa Deviantarttiin. kattelen ja etin sieltä kuvia ja oon ihan taivaissa kun ovatkin niin upeita.

Rakastan kuvia joissa kaksi henkilöä suutelee.
Rakastan kuvia joissa on laiha tyttö jolla näkyy luita.
Rakastan kesäisiä kuvia joissa on paljaat jalat.
Rakastan kuvia yöstä ja oransseista valoista.
Rakastan kuvia joissa on kaksi ihmistä jotka välittävät.
Rakastan kuvia joissa on yksinäinen ihminen jossain mietteissään.
Rakastan kuvia joissa on tyttö mekko päällä ulkona kesällä.

voi nuita on niin paljon. no tuossa joitain kuvia joista haltioidun hyvin suuresti.
niitä pitää katsella vain SMGtä kuunnellen. huijui nams ♥

tahdon uuden kameran. vanha meni rikki ;__;

aamut on ihania! siis kun saa olla vain kotona eikä ole kiiru. kahvia, musiikkia ja haltioitumisia.
aamuisin yleensä katselen just kuvia. töitten jälkeen jotenkin on niin väsynyt ja ärtyisä ettei jaksa. silloin minä vain laulelen ja mesetän. ei kyllä aina mene noin. muttta niiin.

tulee kauhean luova olo kun nuita kuvasia katselee ja kuuntelee SMGtä. tekee mieli alkaa runoilemaan tai piirtämään tai kuvaamaan taitai jotakin.

toinen asia mikä on rakkautta on laulunsanojen lukeminen.

taisin kirjoittaa näitä asioita jo viime merkinnässä mutta noh, kirjoitan sitten uudestaan ^_^ grau.

KESÄ tulee!♥

on ollut ihanaa istua työaikana vähänväliä ulkona tupakkipaikalla, aurinko on paistanut kovin lämpimästi eikä ole tarvinnut takkia.
tupakki kesällä maistuu hyvältä.
on ollut ihanaa seistä selkä aurinkoon päin ja se on lämmittänyt selkää mukavasti.

olen jo jonkin aikaa ajatellut täyttää yhden seinän tai jonkin kohdan seinästä pusukuvilla mitä olen keräillyt. 8) awwwws. ♥

pitäisiköhän.
 
 
Current Music: Scandinavian music group - Valmis
 
 
ninni
Kevät on tullut vallan. rakastan kevättä. kohta onpi kesä ja oijoi kesällä on kivuutta ^_^ ♥

Kävin töissä pari tuntia, köröttelin jopollani auringonpaisteessa ja kevääntuoksu oli ihana ja sulat tiet ja lämmin ilma.
Olen ihan kovin haltioituneena ja kiivioloisena nyt.

Töissä hymyilin ihmisille ja ne hymyili takaisin. ^_^ päästyäni töistä menin masuuniin mikä on vastapäätä sitä paikkaa (Mansneria) mitä siivosin, ostin tupakkia ja hilluin hetken vain siellä. Oli ihanaa kun ei ahistanut.

Huristelin kotia ja nyt olen täällä kattellut videoita youtubesta, kuunnellu hyvää musiikkia, kattellut kuvia deviantartista, jutellut mesessä ja lukenut runoja.

Löytänyt olen upeita kuvia, voi kuinka vain hienojen kuvien katselu voikaan tehdä olon niin mukavaksi että huij. ♥
Musiikkivideoissa sama juttu, sekä runoissa, laulamisessa, kaveruuksien kanssa juttelussa. voi nuita voisi kyllä luetella äärettömästi.

Miulle oli tullut vielä kirje Henna tytöltä ja se oli aivan erittäin piristävää!! ^___^ kiitus Hennanen♥

Tekisi kovin mieli mennä ostoksille ja vain kiertelemään ja käppäilemään jonnekkin. ei toki yksin. muuten voisinhan minä lähteäkkin vaikka hetipaikallanyt. mutta eiei.

Sitten miun tekisi mieli halirutata jotakuta mukavaa ihmistä kovaa nyt ja olis myös kivuutta kävellä tassu tassussa ja höpötellä hassuja juttuja ja naurella masun kipeäksi.

Joku kaunis päivä vielä ostan pianon ja opettelen soittamaan sitä ja pimputtelen sitä aina♥

Voi että apua kiikspumpam! 8>>>

ps.tahon viikonlopun. (näköjään tahon taas vaikka mitä)


sydän.
 
 
Current Music: Pariisin kevät - Pikku huopalahti
 
 
ninni
Eilen löysin yllättäen juutuupesta Peppi Pitkätossu leffan mikä mulla oli pienenä videolla ja se oli mun lemppari! (ei piirretty)
Katsoin sen eilen monen monta kertaa. ^__^ se on aivan ihana! Pepillä oli niin söpöt vaatteet että munkin teki mieli pukeutua peppimäisesti. niinpä teinkin. mintunvihreäraidallinen t-paita, sen päällä se minun pitkä vihreä raidallinen paitahamemekko mikä onkaan nimeltään ja toisessa jalassa keltainen polvisukka ja toisessa punavalko raidallinen. Oli huisia.

Porukat katsoi vähän ihmeissään mun vaatetusta kun yleensä olen niin mustissa. Iskä kysyi että itsellenikö minä pukeuduin vai onko mulla siellä joku kaveri. Sanoin että "itselleni tietenkin, olen Peppi Pitkätossu!" ..nääh, aikuiset on ihan hölmöjä kun ei ne ymmärrä..

"Isoilla ihmisillä ei ole ikinä hauskaa. Heillä on vain ikäviä töitä ja hupsuja vaatteita ja liikavarpaita ja kummallisveroja." -kuten Peppikin sanoo. ei kyllä siinä leffassa mutta löysin tuon jostain.

Rupeen kattomaan pelkästään lasten leffoja kun ne on niin kivoja. aikuisten leffoissa on vaan "I KILL YOUUUU!!" ja veri lentää ja kaikki on niin vakavaa ja plää.

laitoin sen leffan trailerin toiseen entryyn kun en onnistunu laittamaan samaan.
 
 
ninni
28 December 2007 @ 08:38 am
 
 
ninni
21 October 2007 @ 04:50 pm
Just open your eyes
Just open your eyes
And see that life is beautiful.
 
 
Current Music: SIXX:A.M. - Life Is Beautiful.
 
 
ninni
16 October 2007 @ 04:37 pm
Tahdon jo talven! tahdon lunta!! O_O Minä!?! Minä kesäihminen toivon lunta ja pakkasta :oo

No mutta oikeasti. eilenkun söin mandariineja (mandariineista tulee mieleen joulu) ja laitin kynttilöitä palamaan mun huoneeseen ja ulkona oli pimeää ja katselin Eternal Sunshine of the Spotless Mind -leffan stillkuvia ja siellä oli niin ihania talvikuvia niin tuli ikävä talvea. mutta pian tuleekin talvi.

Tahdon pukeutua hirveisiin toppavarusteisiin ja lähteä kaverin kanssa ulos kävelemään pimeällä. Hengittäminen tuntuu kirpeältä ja ihmisten posket on punaiset. hengitys höyryää ja pipon alta tulevat hiukset jäätyvät valkoisiksi. varpaita kipristelee kun ne on niin jäässä. tahdon liukua jäätä pitkin, mennä lumisotaa ja lumipainia jonkun kanssa niin kauan ettei enää jaksa ja vaan lössähdetään hankeen makaamaan. näkyy vain musta taivas ja tähtiä. Kotiin päästessä äkkiä mennä lämpimän viltin sisään ja juoda jotain kuumaa.

voih, äkkiä talvi tule! ja kunnon pakkaset!
kunhan ei vaan tulisi semmoista loskapaskaa :( sitten en tykkää yhtään.

niin ja JOULU. jouluahan minä vasta odotankin ♥

~~

En muuten kirjoittanut tänne mitään mun ja nooran yhteis synttäreistä. ne oli maailman parhaimmat, kiitos vain kaikille osallistujille♥
kiitos myös onnitteluista ja ihanista lahjoista ja ruukissa tarjotuista synttäridrinkeistä♥


 
 
 
ninni
10 October 2007 @ 01:57 pm
Hyvä fiilis vaan jatkuu. Löysin eilen galleriasta sellaisen yhteisön kuin "Haltioituminen". Jäin lukemaan sieltä kuinka ihmiset jotka osaa nauttia elämän pienistä asioista listasi päivän haltioitumisiaan. Olin aivan haltioitunut niistä teksteistä! Ihanaa että on ihmisiä jotka osaa nauttia pienistä. se on niin erittäin upea taito♥

Tänään löysin sitten melkeen samanlaisen yhteisön nimellä "Lumoutuminen" ja luin sitä ja lumouduin täysin.

Tämä teksti oli aivan ihana ja niin totta!:

"Kun lapsi sanoo kirkkaalla äänellä "katso, varis!", puhtaalla innolla ja aidolla kiinnostuksella, harva meistä ajattelee:"No toden totta, siinähän on varis, ja hieno varis onkin!", vaan jatkaa matkaansa edes ajattelematta koko arkipäiväistä lintua. Kerrostalon rappukäytävän ikkunasta näin variksen, joka istui puussa. Sanoin pikkusisaruksilleni että katsoisivat varista. He jäivät hiirenhiljaa tarkkailemaan sitä. Lintu oli vain metrin päässä ja näin selkeästi kuinka iso ja tumma se oli. Suuren puun oksalla se istui, juuri aukeavien nuppujen seassa kuin todistamassa toisesta maailmasta. Sen omasta maailmasta, joka on niin lähellä meitä, että sen voi löytää, kun vain vähän avaa silmiään. Lapsen katse on vilpitön. Kun katselee vilpittömällä katseella maailmaa, näkee sen kauneuden. Sen ihmeen. Maailman ihmeellisen itsensä. Sen jokaisen pienen kauniin eleen. Onhan paljon muutakin kuin se, mitä voimme nähdä maallisilla silmillämme. Mutta kaiken voi kokea, katsella sielullaan. Voi löytää uusia maailmoja, jotka kuitenkin ovat kaikki osa tätä suurempaa kokonaisuutta. Joka aamu maailma on uusi. Aina on jotakin uutta löydettävää. Seuraavan tienmutkan takana on aina jotain ja joskus jopa ystävä, jota et ole ennen tavannut. Tai varis, joka on niin kaunis, että sen arkipäiväisestä maineesta ei näy jälkeäkään."


Haltioitukaa ihmiset! jokaisesta hetkestä voi löytää jotain hyvää kun vähän tarkemmin miettii tai katsoo.
Olen ollut nyt hereillä kolme tuntia ja olen haltioitunut ja lumoutunut hirveästi monesta asiasta:

Tuntui hyvältä kun olin yöllä laittanut kellon soimaan kymmeneksi ja kun kello soi kymmeneltä sain painaa sen vain pois päältä ja jatkaa nukkumista lämpimän peiton alla kippurassa. Tunnin päästä kuitenkin päätin nousta ylös ja hipsin keittämään kahvia keittiöön. Lattia oli kylmä varpaitteni alla ja ulkona näytti hyvin kylmältä ja tuuliselta syksyaamulta. kahvin keitettyäni kipitin äkkiä hakemaan viltin päälleni kun tuli hieman vilu. laitoin huoneeni patteria lämpimämmälle ja pistin villasukat jalkaan. Avasin koneen, kävin hakemassa kupin kahvia ja istuuduin viltin ja kuuman kahvikupin kanssa tähän. Avasin Livejournalin ja huomasin että joku tyttö oli kysynyt minua kaveriksi ja sanoi haluavansa tutustua. Haltioiduin suuresti. Haltioiduin lukiessani hänen päiväkirjaansa. vaikka ne olikin vain hänen normaaleja päivien tapahtumien kertomuksia niin minusta oli aivan ihanaa lukea niitä.
Haltioiduin löytäessäni youtubesta aivan ihanan biisin. kuuntelin sen kerta toisensa jälkeen uudestaan ja siitä biisistä tuli ihania väristyksiä. Haltioiduin kun katsoin peiliin ja mun tukkani oli aivan sekaisin ja sojotti jokasuuntaan. nauratti vähän. Haltiouduin muistellessani viimeöisiä viestejä mitä sain. Haltioiduin katsellessani joidenkin tuntemattomien ihmisten kuvia galleriassa. tykkään katsella toisten kuvia. erityisesti kuvat hetkistä on mielenkiintoisia. siis ei semmoiset posetus kuvat vaan että niissä kuvissa tapahtuu jotain. oijoi. Tämä kaikki haltioituminen teki minulle hirvittävän onnellisen olon ja tuntuu että sydän pakahtuu kohta tästä olosta.

nyt jatkan haltioitumista~~
 
 
ninni
09 October 2007 @ 04:25 pm
tänään mulla on ihmeen hyvä viilis.
siivosin vahingossa keittiönkin kokonaan. kuuntelen letkeää musiikkia ja on kiiviolo.

jäin muistelemaan kesää. mun on vähän ikävä niitä ihania hetkiä kesässä, mitä ei enää oikein voi tehdä.

esim. kun sannan kanssa tuli tavaksi että mentiin iltamyöhään pyhiksen rantaan, oli pimeää ja lämmintä ja siellä ei ollu ketään. vesi oli peilityyni ja musta. aurinko laski järven taakse ja taivas punersi. mentiin aina hyppytorniin sinne ylös istuskelemaan ja makoilemaan, katteltiin taivasta, juteltiin, naurettiin, polteltiin tupakkia ja lauleskeltiin. mun kameralla näpsittiin kuvia.

sitten ikävä niitä Escort seikkailuja sannan kanssa. lähdettiin vaan ajelemaan millon minnekkin ja kuunneltiin Jukka Poikaa, tietenkin muutakin välillä mutta se Jukka Poika oli niin kesäfiilistely musaa. ^_^

ikävä masuunin terassilla istumista, sormet tuoksui tupakalle ja ostettiin aina punaista EDiä.



voisinkin pistää tänne kuvia kesän sannan kanssa -hetkistä♥

hetkiä. )

Ikävöin toki muitakin hetkiä. Erityisesti asuntola hetkiä tiipen kanssa..
eilen vietin monta tuntia muistellen asuntolaa ja tiipeä, katselin kuvia sieltä ja kuuntelin mun ja tiipen musiikkeja, PMMPtä, Olavi Uusivirtaa, Valvomoa..

ikävöin sitä kun tiipen kanssa makoiltiin sängyllä pimeässä ja katteltiin idolssia, naurettiin ihan hulluna kaikelle. tiipeä nauratti hirveästi kun pomputin mun sormia sen masun päällä ja tein *tointoin* äänen. :DD haha. kikatettiin sitten ihan kippurassa siinä vierekkäin.

ikävöin sitä että tiipen kanssa pystyi olemaan ihan oma itsensä, ei tarvinnut ikinä miettiä mitä suustani päästin.

ikävöin sitä kun tiipe tuijotti mua kun meikkasin tai söin :D en tiedä mikä juttu siinä oli että piti tuijottaa mutta se oli mukavaa. eikä mulla tullut edes vaivautunut olo kuten yleensä jos joku silleen tuijottaa.

ikävöin meidän asuntolan käytävillä juoksentelua käsikädessä, tai leikittiin kahta pientä eleffanttia tai tsukutsuku veturia :D tapana oli myös että kumpi käveli portaissa edessä niin sen pervettä oli aivan pakko läpsiä. ikävöin kun jäätiin odottamaan leenaa leenan työhuoneen oven eteen, istuttiin siihen matolle patterin viereen ja lueskeltiin lehtiä kun siinä vieressä oli semmoinen lehtilaatikko. Ulko-ovista tulijat sai pomppia aina meijän jalkojen yli.

ikävöin meidän 24/5 halihetkiä.

ikävöin "hei mitä tehtäis? syödäänkö? JOO!" lausahdusta ja sitä että oltiin kokoajan mussuttamassa jotain jääkaapilta.
ikävöin myös meidän yhteisiä hernekeittohetkiä :D

ikävöin niitä pimeitä kylmiä talvi iltoja kun käytiin euromarketissa ja oli niin kylmä että oli pakko kulkea aivan kiinni toisissamme, käsikynkkää ja se lämmitti ihan oikeesti, ostosreissut oli ihan parhaita, ei osattu ikinä käydä kauppaa läpi järjestyksessä vaan ravattiin päästä päähän kokoajan hakemassa mitä mieleen tuli, jäätiin aina pitkäksi aikaa vaan näpertelemään kaikkea ja katselemaan ja tiipe toimi mun laskimena. ostettiin aina talvella glögiä paljon. takasin menomatka asuntolaan oli tuskaa kun kassit painoi liikaa ja piti pysähtyä metrinvälein, sormet oli kohmeessa ja muutenkin kylmä, eikä voitu kävellä edes kiinni toisissamme lämmikkeinä. mutta asuntolaan kun pääsi niin se palkitsi. mentiin mun huoneeseen, lämmitettiin glögiä, istuttiin mun sängyllä vaan kynttilänvalossa ja juteltiin ja juteltiin♥ joinan iltoina juotiin parit lonkerotkin.

ikävöin niitä iltoja tiipen kanssa leenan työhuoneessa sekä pojilla.

ikävöin kun tiipen kanssa aina irvisteltiin toisillemme ja saatiin kunnon naurut.

ikävöin sitä kaikkea niin paljon♥

mutta ei silleen itku ikävä ole vaan pikemminkin hymyilyttää ja lämmittää sydäntä kun muistelee ja semmonen hymyhuokaus. ^__^
pääsispä niihin hetkiin takaisin.



IKAAVA!!!

 
 
 
Current Mood: nam
 
 
ninni
02 September 2007 @ 02:59 pm
Taas kerran mietin Rakkautta.

se on niin kerpeleen kumma ja monimutkainen juttu että menee aivot solmuun sitä mietiskellessä.

auh.
 
 
Current Music: Zen Café - Metallinen Sheriffintähti
 
 
ninni
24 August 2007 @ 12:58 pm
yöllä ukosti kovaa. koko yön. satoi kaatamalla. sade lakkaili välillä ja tuli hiljaisuus.
tunsin vain sydämeni tykytyksen ja kuulin hengitykseni ja odotin välähdystä ja paukahdusta, mihin aina säikähdin.

välillä meinasin nukahtaa mutta heräsin aina säpsähtäen kun taas paukahti lujaa. säikähdin aina ihan hirmusti ja ei ollut kivaa.

tunsin salamaniskun jotenkin kummasti sisälläni. päässä tuli painostava tunne ja pari sydämenlyöntiä jäi välistä, sitten välähti ja PUMMMMM.

oli kamala yö. yh.

~~

nyt mulla on rakkaus olo.

olen yksin kotona, isän jätti-iso valkoinen t-paita päällä,
palloilen ympäri taloa, Olavi Uusivirta laulaa. laulan myös.
juon kahvia, kuuntelen sateen ropinaa.

syksyssä on kivojakin puolia. vaikka tykkäisinkin että kesä olisi aina..
syksy tuoksuu jännälle, saa laittaa villasukat jalkaan, illat on pimeitä.

muumeissa syksyjaksot on surullisia kun nuuskamuikkunen lähtee etelään ja muumipeikko on surullinen..

munmielestä syksy on jotenkin surullinen. ja rauhallinen. hmmm.

pian saa taas polttaa kynttilöitä.
 
 
 
 

Advertisement

Customize